keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tracon ja blondit

Niin Traconkin oli joskus! Valittelin niistä blondeista tuossa aiemmin ja minullehan tuli useampi peruukki ennen Traconia.

Karvaa.

Noh, nyt minulla ei ollut mitään selittelyjä, että ei ole peruukkia, en voi tehdä cossia. Tein varmaan jonkun oman ennätykseni, nimittäin tein tasan kahdessa viikossa kaksi pukua. Yolandin rottia askartelin vielä lauantaina conissa ja kiitokset kavereille, jotka ompelivat silmiä ja korvia<3 p="p">

Kiitokset Ida Isoherranen.

Kiitokset Ida Isoherranen.

Yolandista on otettu parempia kuvia, odottelen vain, että kuvaaja muokkaisi ne.
Mutta kuka oli toinen blondi? Kuvia, kuvia, kuvia ja niistä kiitos Sini Haapaselle.

Scarlet FFVII




Löysin myös pomoni.




Kyahahaa!
Kaikista hauskinta on se, että tein puvut kahdessa viikossa ja olen oikeastaan hyvin tyytyväinen niihin. Yolandin takin huppuun voisin joskus tehdä muutaman rotan lisää, mutta muuten pidän siitäkin puvusta.

Luulen, etten ehdi tulevaisuudessa tehdä paljoa pukuja, mutta toivotaan luuloni olevan väärä!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Zombiewalk Tampere 2012

Niin, joskus kauan sitten elokuussa oli Zombiewalk Tampereella. Yritin saadaan kasaan Kyröskosken marttoja, mutta valitettavasti marttoja löytyi vain kolme, sekä mormoni ja hippikuvaaja.

Oman asuni siistein juttu oli kyllä Arboretumilta löydetty rikkinäinen rollaattori, josta puuttui yksi pyörä ja se kitisi tosi pelottavasti. Oli surullista heittää se kävelyn jälkeen roskalavalle. Vaatteet löysin halvalla kirpparilta ja olihan ne sukkapuikot pakko laittaa päähän.

Lisää kuvia: http://ammentaa.blogspot.fi/2012_08_01_archive.html
Voitte muuten kiusata blogin kirjoittajaa, että hän muokkaisi Yolandi kuvat. ;)

Mutta kuvia:




"Hello, my name is elder Sukkela, I would like to share with you this mosta amazing book about Jesus Christ."

Pieni talo Preerialla -mekko on myös kirpparilöytö vuosien takaa!

Keksi mun blogille nimi!

Olen ollut tyytymätön blogini nimeen sen keksimisestä lähtien, mutta olen ollut kyvytön ajattelemaan muutakaan nimeä. Päätin perustaa toisen blogin ainoastaan käsityöjutuille ja keskittyä täällä pukuiluun, joten tarvitsisin jonkun fiksumman nimen. Käsitöistä kirjoitan Vihree kala -nimisessä blogissa, että tervetuloa seuraamaan myös sitä.

Tähänkin blogiin on tulossa kyllä juttuja. Olen ollut muutaman kuukauden ilman nettiä, niin blogaaminen on ollut silkka mahdottomuus.

Heittäkää minulle nimiehdotuksia! Ihan vaikka ideoita, tai jotain! Muutenkin laitan ulkoasun uusiksi kunhan saan jonkun fiksun nimen!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Blondeja

Noniin. Nyt olen tuijotellut silmät sirrissä erisävyisiä vaaleita peruukkeja (taas vaihteeksi) ja laitoinpa neljä (4!) tilaukseenkin.

Peruukkien metsästäminen on varmaankin kaikkien mielestä yhtä raastavaa. Itse olen jaksanut katsella noita pirun karvakasoja aina silloin tällöin vuoden ajan, mutta aina olen keksinyt jonkun tekosyyn, miksi en tilaa nyt, vaikka tuo voisi ollakin oikean värinen ja hyvänmallinenkin. Siitä taas sitten seuraa, että kuukausi ennen conia mietin jotain cossia: "enhän minä tuota voi nyt taaskaan tehdä, kun ei se peruukki kuitenkaan ehdi tulla".

Joten! Vapautan itseni kierteestä ja laitan niitä pehkoja tilaukseen, vaikka Traconiin onkin vain kuukausi. Vaikka en sinne saisi yhtäkään näistä neitokaisista tehtyä, niin enää en voi selitellä, ettei olisi vaaleita peruukkeja!









Miten niillä kaikilla voi olla eriväriset vaaleat hiukset?

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Post desudesudesudesudesudesudesu

Jippijaijee, desudesudesuiltiin ja huippua oli! Äärimmäisen rankkaa, mutta ihan mahtavaa! Kuten sanoin, möin sieluni Visual Questille, joten aikaa ei juurikaan muuhun jäänyt. Sunnuntaina kiersin nopsaan taidekujan ja myyntipöydät, mutta siinäpä se. Questiin olen kyllä melko tyytyväinen. Säätöä oli, juoksemista, kiirettä, stressiä, asiat ei toimi, mutta sellaista se vaan tuppaa olemaan. Loppuhuipennuksesta päättäjäisissäkin jäi hyvä mieli. Uskalsin jopa katsoa videon, enkä hävennyt silmiä päästäni!






 Eipä minulla ole juurikaan muuta kirjoitettavaa tapahtumasta, voisin laitella muutaman kuvan.


Peto, kiitos kuvasta Riku Heininen

Peto jälleen, kiitos Anna-Sofia Toivonen

Necromancer, kiitos Tomi Väisänen


Necromancer, kiitos kuvasta Riku Heininen
Loppushown jälkeen<3

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Blogin herättelyä

Noni! Mukava kirjoitustauko ollut. Ajattelin, että voisi vielä kuitenkin kokeilla, vaikkei tässä johonkin aikaan mitään cosplayjuttuja ole tulemassa. Muuten vaan pukuilua ja käsitöitä kyllä! Desuconissa möin sieluni Visual Questille, että sitä varten tulee pukuja. Muutamia uusia juttuja ompelen ja askartelen, lähinnä kasailen vanhoista. Tulossa ainakin making ofia "köyhän naisen korseletista"! Voisin kirjoitella myös Kupliin sunnuntain lolitahenkisestä puvusta, kunhan saan kuvia~ Ja jossain kohtaa making of Jenova & Sephiroth! Täällä herätään oikeesti!