maanantai 26. huhtikuuta 2010

Pikapäivitys.

Viikonloppuna oli siis Lovin' Japan, jonka ohjelma oli kyllä hurja pettymys. Eurocosplayn Ranskan karsinnat pelastivat tilannetta onneksi vähän. Tarkempaa päivitystä tulossa myöhemmin.

Lovin' Japanissa seikkailin ensimmäisenä päivänä Kunikon vankilapuvulla, joka onnistui melko hyvin, kengillä oli vain mahdotonta kävellä. Sivuseikkoja! Toisena päivänä mentiin koulupuvulla, johon en jaksanut/saanut onnistumaan kenkiä kunnolla. Myöhemmin siis paremmin. Tilanne on vain tällä hetkellä sellainen, ettei kiinnostus riittänyt niiden säätämiseen.

Kuvia tulossa joskus, nyt yksi, jonka satun omistamaan. Mitäpä muutakaan sitä vankilasta karattuaan tekisi, kuin karkaisi lähipubiin..

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Peruukkeja ja pukuja

Viimein odotukseni on palkittu! Peruukit tulivat! Ilman mitään ongelmia vielä, pelkäsin vaikka mitä kun Ranskaan vieläpä tilasin. Ties mitä ne täällä kehitys..HÖM eri maassa keksivät. Mutta viimein rakkaat ovat siis täällä.

Kuten hypetyksestä voi päätellä, tilailin ensimmäistä kertaa ulkomailta. Tähän mennessä on menty Suomen kökköperuukeilla ja ah ihanalla Dreadvioletin kuituhiusvalikoimalla. Eli halpa peruukki jostain, johon sitten ommellaan puntti pari kuitua lisää. Oli kyllä ihanaa tajuta, ettei nyt tarvitse kiduttaa ompelukonetta niillä kuiduilla! Kivasti meni aina tukkoon peruukinmuokkauksen jälkeen.



Kuva minun Shiva peruukistani ja poikaystäväni Kuja peruukin muokkauksesta. Molemmissa pohjana iki-ihana punanaamion kympin peruukki, lisätty huomattavasti kuitua. Kujan peruukki hoitoainekäsittelyssä, Shivan peruukki vain oleskelee.

Kuten arvata saattaa, en osannut tilata täysin mieleisiäni, vaikka punnitsinkin eri vaihtoehtoja tarkkaan. Kunikon peruukin olisin voinut tilata pidempänä, mutta yrittäessäni säästää (huimat 2 dollaria) otin sen lyhyemmän. Eiköhän se kuitenkin toimi, kun paneudun asiaan. Petyin myös kyllä vähän sen kuidun laatuun, oli kiiltävämpää kuin kuvissa näytti.

Vielä nimeltä mainitsemattoman hahmon peruukki taitaa olla loppujen lopuksi ihan hyvä. Ensin panikoin sen oleva liian tumma, muttei se onneksi loppujen lopuksi taida olla. Voisin vielä harkita pientä sävyttämistä, niin väri olisi paremmin kohdallaan. Tämän peruukin säätämiseen on onneksi vielä aikaa, koska puku tulee Japan Expoon kesäkuussa. Mutta ennen sitä voin käyttää peruukkia sellaisenaan ihan normielämässä: jouduttuani hiusmalliksi, minulla ei ole päätäntävaltaa hiusteni suhteen kahteen kuukauteen. Olen siis jo tässä vaiheessa hyvin pitkästynyt vaaleaan (keltaiseen) polkkaan. Helpotusta siis luvassa viimein!

Tuli sellainenkin asia tajuttua, että tulee kuitenkin vähän hoppu Lovin' Japanin pukujen kanssa. Sain kuulla että minulla on viikon loma ennen Lovin' Japania ja pakkohan minun on käyttää se hyödyksi ja lähteä vähän reissaamaan! Haaveissa olisi Nizza, mutten sitten tiedä riittävätkö varat. Mahdollinen reissu jonnekin päin Ranskaa muuttaa tätä melko tarkasti mietittyä aikataulua. Onneksi sentään puvut ovat melko hyvin kasassa: vankilapuvusta täytyisi säätää koristelut ja kengät, koulupuvusta kengät. Koulupuvun kengät ovat juuri ne eniten päänvaivaa aiheuttaneet. Kiertelystäni huolimatta en ole törmännyt yksiinkään saappaisiin joiden pohjan hyväksyisin. Lenkkareista en lähde tekemään edelleenkään, vaikka pohja näyttäisikin oikeanlaiselta. En vain usko, että sen varren saa näyttämään nätiltä. Melko varmasti menee siis siihen, että ostan ne pitempivartiset tennarit, tekonahkaa, vetoketjut ja softista. Onneksi tässä on se hyvä puoli, että jos nämä kengät menevät täysin pieleen, voin vedota puvun keskeneräisyyteen (uupuva bumerangi) ja tehdä paremmat kengät bumerangin kanssa. Että eiköhän siitä.